spol

Osallistukaa Puhallinmusiikin päivään omalla tempauksella

Suomen Puhallinorkesteriliitto toivoo orkestereitaan juhlistamaan Puhallinmusiikin päivää tänä keväänä viikolla 19 eli 10.-16.5.2021. Tempauksen voi järjestää haluamanaan päivänä ja omalla valitsemallaan tavalla. Tänä vuonna palkittavan tempauksen valitsee Arrigo Blomin ja Pekka Lyytisen muodostama palkintolautakunta. Ilmoita tempauksesi mukaan joko julkaisemalla siitä uutinen SPOL:n Facebook-ryhmässä tai lähettämällä siitä dokumentti (kuvaa, ääntä, tarinaa) emaililla pekka.lyytinen(at)elisanet.fi 20.5.2021 mennessä.

2021 Vuoden Pinna Minna Kajander

Vuoden Pinna 2021 on Minna Kajander

Suomen Puhallinorkesteriliitto ry jakaa vuosittain
Vuoden Pinna -tunnustuspalkinnon. Se myönnetään harrastemusiikin parissa työskentelevälle orkesterinjohtajalle, joka palkinnon saadessaan toimii aktiivisesti orkesterintyön parissa.  Tämän vuoden tunnustuspalkinnon saaja on varsinainen musiikin moniottelija. Minna Kajanderille puhallinmusiikki on sydämen asia ja sen hän on tuonut omalla pedagogisella toiminnallaan esille. Minna on toiminut monipuolisella urallaan mm. vaskisoitinten opettajana, kapellimestarina, rehtorina ja toiminnanjohtajana. Kaikilla asuinpaikkakunnillaan Minna on toiminut aktiivisesti ja innovatiivisesti puhallinorkesterien kapellimestarina sekä on kehittänyt niille uusia toimintatapoja ja yhteistyökumppaneita.  

Hallituksen kokouksen päätöksiä

Hallitus kokoontui 28.11.2020 ja päätti mm. seuraavaa:

  • hyväksyttiin anotut ansiomerkit.
  • hyväksyttiin kaksi uutta henkilöjäsentä sekä orkesterijäseneksi Turun konservatorio ja musiikkiopisto. 
  • hyväksyttiin maksetut laskut, uusia raha-anomuksia ei ollut saapunut.
  • käsiteltiin ajankohtaiset tiedotus- ja koulutusasiat.
  • päätettiin kokoontua seuraavan kerran Zoom-palaveriin 24.1.2021 ja hallituksen kokoukseen 13.2.2021.

Puhallinmusiikkiviikko Järvenpään seurakuntaopistolla seuraavan kerran kesällä 2021

 

 

Leiritunnelmaa täytyy tänä kesänä fiilistellä muisteloiden kautta. Tämän vuoden tekemiset suuntautuu toiminnan kehittämiseen ja uusien kujeiden keksimiseen. Järvenpään seurakuntaopisto kurssimiljöönä on monien mahdollisuuksien paikka. Kesän 2019 leirillä löydettiin jo mukavasti leiripaikan vahvuuksia; helpot kulkuyhteydet, mukavat majoitustilat, hyvät opetusluokat, tarvittavat välineet, mahtavat ulkoilumahdollisuudet ja rennot ruokailuhetket loivat hienoa tunnelmaa musiikin opiskeluun. 

Jos kiinnostusta löytyy on mahdollista, maailmankaikkeuden niin salliessa, kokoontua perjantaista sunnuntaihin kestävälle orkesterileirille syksyllä. Vastaa kyselyyn Suomen Puhallinorkesteriliiton Facebook-ryhmässä viikonloppuleiristä tai jätä terveiset Järvenpään Puhallinmusiikkiviikon Facebook-sivulle.

 

Muutoksia Suomen Puhallinorkesteriliiton vuosikokoukseen

Koska Valtakunnalliset Puhallinpäivät 2020 on peruttu koronatilanteen vuoksi, ei myöskään SPOL:n vuosikokousta järjestetä Uudessakaupungissa.

SPOL hallitus on tänään päättänyt siirtää vuosikokouksen pidettäväksi Tampereella la 21.3. klo 14.00. Kokouspaikka on Pirkanmaan musiikkiopisto (osoite Eteläpuisto 4), mutta kokoukseen toivotaan osallistumaan ennenkaikkea etäyhteydellä, jonka nettilinkki jaetaan osallistujille ennen kokousta. Tästä syystä kaikkien kokoukseen osallistujien tulee ilmoittautua ja toimittaa allekirjoitettu valtakirja etukäteen. Toiminnanjohtaja Sirpa Berg lähettää viikonlopun aikana Suomen Puhallinorkesteriliiton jäsenille kokouskutsun sekä tarkemmat ohjeet. 

SPOL vuosikokous la 21.3.2020 Uudessakaupungissa

Tervetuloa Suomen Puhallinorkesteriliitto ry:n vuosikokoukseen. Kokous järjestetään lauantaina 21.3.2020 klo 16.00 Kulttuurikeskus Crusellissa (kokoushuone Waltikka), os. Kullervontie 11, Uusikaupunki. Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat:

  1. Valitaan kokoukselle puheenjohtaja ja sihteeri sekä kaksi pöytäkirjantarkastajaa.

  2. Esitetään liiton vuosikertomus.

  3. Esitetään liiton tilit ja tilintarkastajien lausunto sekä päätetään tilien hyväksymisestä

    ja tili- ja vastuuvapauden myöntämisestä johtokunnalle ja taloudenhoitajalle.

  4. Päätetään jäsenmaksun suuruudesta.

  5. Hyväksytään tulo- ja menoarvio alkanutta vuotta varten.

  6. Valitaan hallituksen puheenjohtaja, jota kutsutaan myös liiton puheenjohtajaksi.

  7. Valitaan neljä jäsentä johtokuntaan erovuoroisten tilalle.

  8. Valitaan tilintarkastaja ja toiminnantarkastaja sekä heille varamiehet.

  9. Päätetään muista johtokunnan tai jäsenten esittämistä asioista ottaen huomioon

    liiton sääntöjen 15 pykälän ja yhdistyslain 14 pykälän määräykset.

Valtakirjojen tarkastus tapahtuu klo 14–15.30 välisenä aikana​ SPOL:n esittelypisteellä. Pyydämme esittämään valtakirjat 15.30 mennessä.
Liittomme säännöt sekä lisätietoja löytyy osoitteesta ​www.spolli.com​.

Lappeenrannassa 10.2.2020

Anu Koskinen, puheenjohtaja

VALTAKIRJA (pdf)

Sivut