Toiminnanjohtajan hakuilmoitus
Suomen Puhallinorkesteriliitto ry hakee osa-aikaista toiminnanjohtajaa toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen.
Suomen Puhallinorkesteriliitto on maan suurin valtakunnallinen puhallinmusiikkijärjestö. Sen muodostaa noin 270 puhallinorkesteria sekä lisäksi henkilö- ja yhteisöjäsenet. Toimintaa ohjaa puhallinmusiikkialan asiantuntijoista koostuva hallitus.
Toiminnanjohtajan tehtäviin kuuluvat liiton jäsenasiat, verkostotyö sekä avustusten hakeminen ja niistä raportointi. Lisäksi toiminnanjohtaja vastaa liiton kokousten, tapahtumien ja koulutusten käytännön järjestelyistä. Työ edellyttää hyvää kulttuurikentän asiantuntijuutta, järjestötuntemusta, hyviä kirjallisia ja suullisia valmiuksia sekä sosiaalisen median tuntemusta. Työhön kuuluu viikonloppu- ja iltatöitä erikseen sovittuina ajankohtina (liiton omat tapahtumat ja hallituksen kokoukset).
Toivomme sinun olevan yhteistyökykyinen, innovatiivinen ja oma-aloitteinen. Tarjoamme itsenäisen työn joustavalla työajalla ja mahdollisuuden kehittää toimenkuvaa tekijänsä näköiseksi. Arvostamme hyvää tietoteknistä osaamista sekä sujuvaa englannin ja ruotsin kielen osaamista.
Lähetä vapaamuotoinen hakemus ansioluetteloineen 30.4.2023 klo 23.59 mennessä sähköpostilla spol.pj@gmail.com. Lisätietoja antaa hallituksen varapuheenjohtaja Tiiu Tuominen (tavoitettavissa 14.4., 21.4. ja 28.4. klo 9–15), puh. 040 963 7701.
Haastattelut järjestetään toukokuun aikana etänä. Haastatteluun valituille lähetetään haastattelukutsu, joka sisältää mahdollisia ennakkotehtäviä.
WWW-osoitewww.spolli.com
Työ alkaa 1.8.2023
Työaika Osa-aikainen, viikkotyöaika 20–25 tuntia
Palkkaus 1 700 euroa/kk
Koeaika kuusi kuukautta
Haku päättyy 30.4.2023 klo 23.59
Jätä hakemusspol.pj@gmail.com