Puhallinmusiikin päivän voitto Espooseen

Suomen Puhallinorkesteriliiton puheenjohtaja Anu Koskinen ja hallituksen jäsen Jukka Viitasaari ovat valinneet Puhallinmusiikin päivä 2018 -kilpailun voittajaksi Espoon puhallinorkesterin, joka soitti lastenkonsertin eskarilaisille. Voittajaorkesteri oli valinnut tulevaisuuden kannalta osuvan kohderyhmän konsertilleen. Palkinnoksi espoolaiset saavat F-musiikin lahjoittaman huilun.  Suomen Puhallinorkesteriliitto onnittelee!

Tänä vuonna Puhallinmusiikin päivään osallistui poikkeuksellisen vähän orkestereita ja vielä vähemmän liiton hallitukselle tai sosiaalisen median kanaviin jaettiin materiaalia päivän tapahtumista. Nyt kannattaakin jo ajoissa laittaa ensi vuoden päivämäärä ylös kalenteriin. Puhallinmusiikin päivää vuonna 2019 vietetään 10. toukokuuta.