Missä on sotilasmusiikin paikka?

Sotilasmusiikki kuuluu koko kansalle! Kuuluuko se sinullekin? Tule ja kerro siitä meillekin! Puolustusvoimien 13 sotilassoittokuntaa esiintyvät vuodessa pari tuhatta kertaa ympäri Suomen. Signaaleja, seremonioita, konsertteja ja comboja, marsseja lavalla ja liikkeessä! Ja kättämättömiä mahdollisuuksia? Puolustusvoimien, Sibelius-Akatemian, Hamina-Tattoon ja Helsingin kaupungin yhteistössä järjestämässä paneelikeskustelussa pohditaan, missä on sotilasmusiikin paikka suomalaisessa yhteiskunnassa ja kulttuurin kentällä? Mitä annettavaa sotilasmusiikilla on tämän päivän ja huomisen suomalaiselle? Miten sotilasmusiikki kuuluu koko kansalle?

Keskustelua johdattelee Paavo Helistö. Oman näkemyksensä sotilasmusiikista ja sen tulevaisuudesta tulevat kertomaan ja kyseenalaistamaan muun muassa Helsingin kaupungin kulttuurijohtaja Pekka Timonen, Puolustusvoimien henkilöstöpäällikkö, kontra-amiraali Antero Karumaa, Rauhanliiton toiminnanjohtaja Laura Lodenius, Suosikin päätoimittaja Ville Kormilainen, säveltäjä Jukka Linkola sekä kapellimestari Petri Komulainen.

Aika: Tiistai 3.8.2010 klo 14.00-17.00 Paikka: Helsingin yliopiston pieni juhlasali (Päärakennus, Fabianinkatu 33)
Johdantona keskustelulle toimii Mini-Tattoo Senaatintorilla klo 12.00.

Tilaisuus kuuluu Sibelius-Akatemian Studia Generalia -sarjaan. Vapaa pääsy.