Turun konservatorion vaskiyhtye konsertoi 20.-23.5. Unkarissa, Turun pitkäaikaisessa ystävyyskaupungissa Szegedissä. Turun ja Szegedin konservatorioiden kulttuurivaihto on ollut erittäin vilkasta koko 2000-luvun ja esim. viime kesänä Szegedin konservatorion vaskikvintetti konsertoi menestyksellisesti Turun puhallinmusiikkijuhlilla.
Konservatorion vaskiyhtye esiintyi matkan aikana mm. Szegedin protestanttisessa kirkossa, kaupungintalon tornissa ja Szt. István puiston viinifestivaaleilla. Konserttiohjelma oli varsin laaja ulottuen barokkimusiikista lattaritunnelmiin.
Yhtyeen soittimisto matkalla oli myös sangen monipuolinen, sillä perinteisten vaskiyhtyesoittimien (trumpetti, käyrätorvi, pasuuna ja tuuba) lisäksi soitettiin myös barokkitrumpetteja, jotka ovat Suomen kulttuurirahaston omistamia maakunnallisia soittimia. Lisäerikoisuutena oli alppitorvi, jonka jylhä sointi yllätti kuulijat kerta toisensa jälkeen.
Vaskiyhtyeen taiteellisena johtajana matkalla toimi lehtori Johanna Laakso. Turun konservatorion rehtori Hannu Wuorela huolehti urkusäestyksistä kirkkokonsertissa ja alppitorvea matkalla soitti apulaisrehtori Reijo Borman.