Suomen Big Band -yhdistys, Imatra Big Band Festival ja UMO Jazz Orchestra järjestävät kolmannen "Esko Linnavalli" big band -sävellyskilpailun Imatra Big Band festivaalilla kesällä 2009. Kilpailu tekee kunniaa UMO Jazz Orchestran perustajajäsenelle ja kapellimestarille, Esko Linnavallille, jonka kausi orkesterin taiteellisena johtajana kesti vuodesta 1975 vuoteen 1991. Linnavallia pidetään yhtenä UMO:n merkittävimmistä kapellimestareista, sillä hänen ansiostaan UMO:sta kehittyi kansainvälisesti tunnustettu jazzorkesteri sekä pysyvä instituutio Suomen musiikkielämässä.
Kilpailun tarkoituksena on nostaa esille uuden big band-musiikin tekijöitä sekä osaltaan tukea uuden musiikin säveltämistä ja esittämistä. Kaikki kilpailun finaaliin hyväksytyt kappaleet tulevat osallistumisen myötä Suomen Big Band -yhdistyksen käyttöön ja ne on tarkoitus saada levitykseen Suomalaisen musiikin tiedotuskeskuksen kautta.
Esiraati valitsee kilpailuun saapuneista kappaleista enintään 10 teosta, jotka UMO Jazz Orchestra esittää finaalikonsertissa Imatra Big Band Festivaaleilla to 2.7.2009 klo 14.00 Imatran teatterissa. Teokset kilpailevat anonyymisti ja kunkin teoksen säveltäjä selviää vasta palkintojen jaon yhteydessä. Tuomaristo valitsee konsertissa esitetyistä kappaleista kolme palkittavaa teosta. Palkinnot ovat: 1. palkinto 1500 euroa, 2. palkinto 1000 euroa ja 3. palkinto 500 euroa. Tuomaristolla on oikeus jakaa palkinnot toisinkin sekä jakaa myös erilaisia tunnustuspalkintoja. Myös yleisö saa antaa äänensä ja kappaleista valitaan yleisön suosikki lippuäänestyksen avulla.
Vuonna 2007 palkinnot jaettiin seuraavasti: 1. palkinto Veli-Matti ”Vellu” Halkosalmi kappaleella Solo Flight, 2. palkinto Pertti Jalava kappaleella Pluto? - Siellä se kieppuu yhä!, 3. palkinto Jussi Lampela kappaleella Desert Sand. Vuonna 2005 palkinnot jaettiin seuraavasti: 1.palkinto Pessi Levanto Golden House of Samargand, 2.palkinto Veli-Matti Halkosalmi Kaiku, 3.palkinto Sid Hille-Taskila Odd Men Out. Tätä ennen Suomessa on järjestetty vastaava big band -sävellyskilpailu vuonna 1987 Lusesin toimesta. Tällöin Eero Koivistoisen teos Kukonpesä voitti ensimmäisen palkinnon. Ympäri maailmaa vastaavanlaisia kilpailuja on vain noin kymmenkunta. Kautta vuosien niissä ovat suomalaisista säveltäjistä menestyneet mm. Jukka Linkola, Kari Ikonen ja Antti Rissanen. Esko Linnavalli big band -sävellyskilpailua tullaan tulevina vuosina järjestämään joka toinen vuosi.
Yhteystiedot:
Marjo Riihimäki
Kilpailusihteeri
p. 050-3610431
e-mail: kilpailu@sbby.com
www.sbby.com
3. ”Esko Linnavalli” big band –sävellyskilpailu 2009
Suomen Big Band -yhdistys, Imatra Big Band Festival ja UMO Jazz Orchestra järjestävät kolmannen "Esko Linnavalli" big band -sävellyskilpailun Imatra Big Band festivaalilla kesällä 2009. Esiraati valitsee kilpailuun saapuneista kappaleista enintään 10 teosta, jotka esitetään finaalikonsertissa to 2.7 klo 14.00 Imatran teatterissa. Tässä konsertissa tuomaristo valitsee kolme palkittavaa teosta. Myös yleisö saa antaa äänensä ja kappaleista valitaan yleisön suosikki lippuäänestyksen avulla. Teokset kilpailevat anonyymisti ja kunkin teoksen säveltäjä selviää vasta
palkintojen jaon yhteydessä.
KILPAILUN SÄÄNNÖT:
1. Kilpailuun voi osallistua kuka tahansa musiikin tekijä, paitsi
kilpailun tuomarit.
2. Kilpailukappaleen on oltava ennalta esittämätön. Kukin säveltäjä voi
osallistua kilpailuun yhdellä teoksella.
3. Kilpailukappaleen tulee olla kestoltaan 4-7 minuuttia. Instrumentaatio
on big bandin vakiokokoonpano (2 alttosaksofonia, 2 tenorisaksofonia,
baritonisaksofoni, 4 trumpettia, 4 pasuunaa, piano, basso ja rummut sekä
kitara). Kaikki vaskien sordiinot sekä flyygelitorvet trumpettien
vaihtosoittimina ovat käytettävissä. (Huom! Ei saksofonien sivusoittimia!)
4. Partituurit sekä stemmat tulee toimittaa UMO Jazz Orchestraan 27.4.
mennessä, osoitteella UMO Jazz Orchestra, Katajanokanlaituri 5, 00160.
Kuoreen merkintä ”Esko Linnavalli big band -sävellyskilpailu”.
Nuottimateriaali toimitetaan ainoastaan nimimerkillä varustettuna. Mukaan
liitetään suljettu kirjekuori, jonka sisälle osallistuja laittaa omat
yhteystietonsa: nimi, osoite, puhelinnumero ja sähköpostiosoite.
5. Palkinnot ovat: 1. palkinto 1500 euroa, 2. palkinto 1000 euroa ja 3.
palkinto 500 euroa. Tuomaristolla on oikeus jakaa palkinnot toisinkin sekä
jakaa myös erilaisia tunnustuspalkintoja.
6. Finalisteille ilmoitetaan osallistumisesta loppukilpailuun toukokuun
loppuun mennessä.
7. Finalisteille maksetaan matkat Imatralle sekä majoitus kilpailun
aikana. Matkat korvataan juna- tai bussilipun hinnan mukaan (2. lk).
Ulkomailta tulevia tai ulkomaille meneviä matkoja ei makseta, mutta niihin
voi hakea tukea erillisellä vapaamuotoisella hakemuksella Suomen Big Band
-yhdistyksestä.
8. Finaalissa on mukana enintään 10 teosta, jotka esittää UMO Jazz Orchestra.
9. Finaalissa kappaleet arvostelee tuomaristo, jonka asettaa Suomen Big
Band -yhdistys.
10. Kaikki finaaliin hyväksytyt kappaleet tulevat osallistumisen myötä
Suomen Big Band -yhdistyksen käyttöön.
11. Kilpailuun toimitettuja teoksia ei palauteta, mutta finaalin
ulkopuolelle jääneet teokset voi noutaa UMO Jazz Orchestrasta toukokuun
2009 loppuun mennessä.
Lisätiedot: Suomen Big Band -Yhdistys ry, www.sbby.com
Kilpailusihteeri: Marjo Riihimäki, p. 050-3610431, e-mail: kilpailu@sbby.com