Puhallinorkestereiden SM-kilpailut 2.-3.5.2009

Puhallinorkestereiden Suomenmestaruudesta kilpaillaan Kuopiossa toukokuun alussa

Heti vapun jälkeen 2.-3.5.2009, kokoontuvat suomalaiset puhallinorkesterit Kuopion musiikkikeskukseen,
jossa järjestetään jälleen valtakunnalliset puhallinorkestereiden SM-kilpailut. Mukaan odotetaan kymmeniä orkestereita ja
tuhansia soittajia, joten kilpailun ohella tapahtuma tarjoaa hyvän mahdollisuuden puhallinmusiikin ystäville ja harrastajille tavata toisiaan ja luoda katsaus suomalaiseen puhallinorkesteritoimintaan ja puhallinmusiikkiin.

Kilpailu on yleisölle avoin, joten kahden päivän aikana on mahdollisuus kuunnella monenlaista soitantoa. Kuopion Musiikkikeskus tarjoaa hyvät puitteet taitojen esittelyyn - onhan talo kuuluisa hyvästä akustiikastaan. Iltaohjelmassa on Puolustusvoimien Varusmiessoittokunnan konsertti, jota johtavat Juha Ketola ja Ville Paakkunainen.

Kilpailun perimmäisenä tavoitteena on puhallinmusiikin ja orkesteritoiminnan kehittäminen. Kilpailua varten sävelletyt uudet kappaleet tarjoavat orkesterille haasteita ja kilpailutilanne selkeän tavoitteen. Kilpailutuomaristo onkin valittu huolella ja niin, että he pystyvät antamaan orkestereille rehellistä palautetta ja tarpeellisia vinkkejä soiton kehittämiseen.

Sarjoissa valinnan varaa

Kilpailussa on neljä sarjaa:
- A- ja B-sarjat ovat avoimia kaikille harrastajapuhallinorkestereille ja sarja määräytyy
valitun pakollisen kappaleen mukaan
 - C-sarjassa kilpailevat alle 16- vuotiaista soittajista koostuvat orkesterit ja myös tässä on pakollinen
kappale.
 - Vapaassa sarjassa ei ole ikärajoitusta eikä myöskään pakollista kappaletta. Lajina on kuitenkin
puhallinorkesterisoitto.

Pakolliset kappaleet
:

A-sarja, Frank Tichelli, Vesuvius (saatavilla STM)

B-sarja, Linnanpihalla, Herbert Lindholm (saatavilla SPOL-kustannus)

C-sarja, Mennään metsään, Jukka Viitasaari (saatavilla 7ikko-kustannus)

Kustantajat: kts. kohta Linkit (valikko vasemmalla)


Kilpailujen taustavaikuttajina suomalaiset
musiikkiliitot

Kilpailun käytännön järjestäjinä ovat tällä kertaa kuopiolaiset Haapaniemen Nuorisomusiikki ry,
Kuopion konservatorio ja Kuopion kaupunki
. Kilpailuissa noudatetaan musiikkiliittojen yhteistyöelimen
hyväksymiä sääntöjä ja tämä taho myös valtuuttanut seuraavan henkilöt tuomareiksi:

A- ja B -sarja: Raine Ampuja, pj; Pekka Ahonen, Atso Almila, Sami Hannula ja Juha Törmä.
C- ja vapaa sarja: Rauno Tikkanen, pj; Hanna Kolari, Antti Nissilä, Inka Puhakka ja Jukka Viitasaari

Lisätietoja ja ilmoittautumiset:

Ilmoittautumisohjeet ja lomakkeet julkistetaan samaan aikaan kuin pakolliset kappaleetkin.
Ilmoittautua voi edullisesti vuoden 2008 loppuun mennessä maksamalla osallistumismaksun, joka on 120 €.
Vuodenvaihteen jälkeen hinta kohoaa 170 euroon.

Tiedustelut:

Raine Ampuja, puh. 040 507 7799
raine.ampuja@gmail.com
Pekka Ulmanen, puh. 0400 272 339
pekka.ulmanen@haapaniemennuorisomusiikki.fi