Terve vaan kaikki musiikin ystävät!
Puhallinpäivät on todellakin hyvä foorumi keskustella monista asioista, kuten J-P ehdottaa.
Ensimmäinen askel kehitykseen puhallinmusiikin porukoissa on nousta taistelupoteroista ylös, ravistella heinät, multa, tervat ja höyhenet ja alkaa kommunikoimaan. Keskusteluun on hyvä ottaa mukaan myös sellaisia tahoja, jotka eivät ihan niin suoraan tee esimerkiksi puhallinorkesterityötä. Miten sellainen toiminta, joka on sisäisesti eripuraista voi nousta jollekin uudelle tasolle? Maailmanhistoriassa ei ole esimerkkejä sellaisesta.
Länsimaisen musiikin historiassa viimeisen parinsadan vuoden ajan on alettu määrittelemään kokoonpano sävellettäessä tarkasti. Vanhempaan aikaan oli yleistä, että soolosoitin oli huilu,viulu, trumpetti etc. ja kompissakin oli ne mitä oli saatavilla. Kumpi tapa on absoluuttisen musiikin näkökulmasta parempi? Aina pitää huomioida, että olemme jatkuvassa prosessissa, joka taas johtaa johonkin käytäntöön.
Olin jokunen vuosi sitten kuuntelemassa Juri Bashmet`n resitaalia Lontoon Barbican -salissa. Herra Alttoviulu oli tehnyt transcriptioita vaikka mistä klassisen ja romantiikan ajan musiikista ja homma toimi kuin unelma. Resitaaliohjelmisto alttoviululle on melko rajallinen, niinkuin kaikki tiedämme. Tästä voisi kevyesti siirtyä pohtimaan mitä sinfonisuus puhallimusiikissa tarkoittaa? Valtavaa määrää lyömäsoittimia? Aloitusta trumpettien fanfaariteemalla? Koko orkesteri soi aina?
Pari asiaa tulee minulle heti mieleen, joista tulee se sinfoninen soundi. Oboelle ja fagotille ykkös- ja kakkosstemmat, joissa on molemmilla edes jotain itsenäistä soitettavaa eikä huilujen, bassoklaran tai baritonifonin tuplausta. Aika vaikea on musiikkiopiston koppisoittomankelin käynyttä fagotistia motivoida puhallinorketeriin tuplaamaan jotain stemmaa, he kun ovat oppineet olemaan joko vahvoja continuosoittajia tai erittäin kuuluvassa osassa sinfoniorketerissa. Sävellyksissä voisi huomioida useampia solistisia soittimia tai soitinryhmiä, kaikkien kun ei tarvitse aina soittaa. Mukavaa olisi myös vaihteeksi saada käsiinsä puhallinmusiikkipartituuri, jossa olisi vaikka ihan sinfonian muoto, vaikkapa Brahmsin tyyliin. Kenenkään persoonallinen sävelkieli ei varmaankaan kärsisi eikä luomisprosessi muuttuisi rajatuksi, vaikka irrottauduttaisiin täysin puhallinorkesterimusiikin kliseistä, vaikka nyt vaan niistä trumpettifanfaareista jokaikisessä teoksessa. Heitän suoran haasteen kaikille musiikin tekijöille kapellimestareista säveltäjiin ja soittajista opettajiin: päästäkää irti vanhoista rooleista, kuunnelkaa musiikkia uusin korvin ja tarkkailkaa omaa ja toisten työskentelyä rakkaudella ja kunnioituksella, mutta silti kriittisesti.
Pienten soittajien koulutusmateriaaleissa on otettava nämä samat seikat huomioon. Kaput: vaatikaa, että orkestereihinne kasvatetaan soittajia tasapuolisesti kaikkiin intsrumenttiryhmiin. Ja säveltäjät: kysykää niiltä opettajilta mitkä on minkäkin soittimen kipukunnynnykset, etumerkkirajoitukset, rekisterinvaihdot ja hankalat sormitukset ja älkää käyttäkö niitä!!!!!!!!!!!!!!! Tänäkin vuonna olen kirjoittanut esim. oman opetuspaikkani c-orkan oboestemmoja uusiksi, kun ovat olleet huilulle kirjoitettuja ja ihan kamalia soittaa vuoden tai kaksi soittaneelle pienelle taiteilijalle edellmainituista syistä oboella. Soittaja jonka ensiaskeleet orkesterissa ovat kivuliaita ja vaikeita on hankala saada jatkamaan soittoa opistomankelin jälkeen......Pedagoginen- ja yhteisöllinen näkökulma on pakosta oltava partituurinkirjoitusvaiheessa. Jokaisen soittajan on oikeus saada onnistumisen kokemuksia, arvostusta ja kunnioitusta orkesteriyhteisön silmissä. Itse heittäisin saunan pesään kaiken alkeismateriaalin, jossa oboet tuplaa huiluja noin aluksi.
Mä kun olen tällainen paatunut musiikin rakastaja enkä osaa puolustaa muuta kuin hyvää musiikkia ja kertoa teille, että hienoin kuulemani ja soittamani sinfoninen puhallinorkesteriteos on Aulis Sallisen Palatsirapsodia. J-P: Arquata on toinen teos, joka on raikkaudellaan jäänyt mieleen. Musiikki on musiikki on musiikki on. Sitä on hyvää ja huonoa, sovitettua ja sävellettya, laulettua ja soitettua. Minä ainakin koen itseni hyvin nöyräksi ja pieneksi musiikin voiman edessä, enkä rohkenisi kertoa kenellekään onko oikein soittaa sovituksia, sävellyksiä, räpellyksiä vai hupelluksia julkisesti tai yksityisesti.
Tulkaapa kaikki kuuntelemaan Kirmo Lintisen käyrätorvikonsertiinon kantaesitystä sekä Klamin Kalevalasarjasta Elias Seppälän tekemää loisteliasta orkesterointia Jyväskylään. Sinfoninen Puhallinorkesteri Sisu puhkuu innolla 11.7.2008 Taulumäessä ja 12.7.2008 Aleksanterin kirkossa Tampereella. Jyväskylän Kesä -festivaalin panostus puhallinmusiikkiin on hieno tänä kesänä. Konserttisarjassa esiintyy myös UMO Sisun lisäksi. Ensimmäistä kertaa Sisu nousee estradille puhtaasti musiikillisilla arvoilla ja muualla kuin jossain puhallintapahtumassa. Historiaa jo sinänsä, jäämme odottamaan historiankirjoitusta.
Säveltäkää, soittakaa, laulakaa, orkesteroikaa, organisoikaa, opettakaa,keskustelkaa ja puhukaa työstänne ylpeydellä myös muilla, kuin musiikkifoorumeilla! Myös kollegan työstä ja kollegan kanssa! Asioista keskustelee ja niistä päättää ihan liikaa ihmiset, jotka eivät tiedä höykäisen pöläystä sen kummemmin musiikista harrastuksena kuin ammattina. Olisiko aika oikeasti nousta sieltä poterosta framille......