Haapaniemen Nuorisopuhallinorkesteri

Yleiset tiedot

Perustamisvuosi: 
1975
Paikkakunta: 
Kuopio
Kapellimestari: 
Harri Ulmanen
Liitot: 
SPOL
Taustaorganisaatio: 
Haapaniemen nuorisomusiikki ry
Kokoonpano: 

puhallinorkesteri

Harjoitusaika ja -paikka: 
Haapaniemen koulu Maanantai klo 17-19 (2007-2008 Niiralan koulu)
Levytykset: 

Äänitteitä orkesterilta on ilmestynyt kaikkiaan viisi, viimeisin Sielussa soi -cd ilmestyi vuonna 2002

Merkittävimmät esiintymiset: 

mm. Pelastusopiston lukukauden päättäjäiset, Kuopion kaupungin eri tilaisuudet, SM-kilpailut. Vuosittain orkesterilla on noin 15 omaa konserttia ja sen lisäksi lukuisia esiintymisiä

Muuta: 

Orkesteri on Haapaniemen Nuorisomusiikki ry:n lippulaiva. Sen soittajista pääosa on Haapaniemen koulun musiikkiluokkien kasvatteja, mutta mukana on myös lahjakkaita muualta tulleita nuoria.

Orkesterin keski-ikä on noin 16 vuotta ja nuoret opiskelevat eri oppilaitoksissa -osa on vielä peruskoulussa ja osa opiskelee jo eri ammatteihin. Yhteistä on kiintymys musiikkiin. Pääosa opiskelee omaa instrumenttiaan Kuopion konservatoriossa tai Kuopion Musiikinystäväin musiikkiopistossa, joiden yhteissoitto-orkesterina Haapaniemen Nuorisopuhallinorkesteri toimii.

Systemaattista musiikkikasvatustyötä on tehty jo vuodesta 1975, jolloin orkesteri perustettiin.

Orkesteri on tehnyt konserttikiertueita yleensä joka toinen vuosi. Ulkomaille suuntautuneista esiintymismatkoista suurin osa on tehty Keski-Eurooppaan, mutta toki naapurimaat ja kaikki Pohjoismaatkin ovat tulleet tutuiksi. Pisimmät matkat ovat olleet kuitenkin Yhdysvaltoihin ja Kiinaan ja Meksikoon. Orkesteri toimii kulttuuriministerin nimeämänä Nuori Kulttuuri - lähettiläänä vuodet 2005-2007.

Nuori Kulttuuri - lähettiläänä orkesteri on vieraillut mm. Tsekissä, Itävallassa ja Irlannissa.

Vuodet 1976-2006 orkesteria johti Pekka Ulmanen ja syksystä 2006 lähtien orkesteria on johtanut Harri Ulmanen.

Yhteystiedot: 

Harri Ulmanen 0440-574193
harri.ulmanen at haapaniemennuorisomusiikki.fi

Kuva: 
Haapaniemen_nuorisopuhallinorkesteri.jpg

Soittimet

Yhteensä: 
65
Huilu: 
10
Oboe: 
2
Klarinetti: 
15
Bassoklarinetti: 
1
Fagotti: 
3
Alttosaksofoni: 
4
Tenorisaksofoni: 
2
Baritonisaksofoni: 
1
Trumpetti: 
7
Käyrätorvi: 
5
Pasuuna: 
3
Baritoni: 
5
Tuuba: 
3
Lyömäsoittimet: 
3
Muut soittimet: 

kontrabasso